Paljonko mainostenjakaja saa palkkaa?

Mainosten ja ilmaisjakelulehtien jakajat ovat yksi Suomen huonoimmin palkatuista työntekijäryhmistä.

Mainostenjakajien kehno palkkataso heikentää heidän toimeentuloaan myös heidän jäädessään työttömäksi: jakajien tulot jäävät niin pieniksi, että mainoksia jakamalla he eivät pääse koskaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

Työnantajan johtaman SME ry:n sopimuksen mukaan jakajien tuntipalkaksi muodostuu 2–3 euroa. Jakajille maksetaan ensimmäisestä jaettavasta tuotteesta 1,96 senttiä kappaleelta. Lehtien ja mainosten lajittelusta ei makseta lainkaan palkkaa.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on neuvotellut alalle yleissitovan työehtosopimuksen, jonka mukaan mainosten ja ilmaisjakelulehtien takuutuntipalkka on 8,33 euroa. Takuutuntipalkka koskee myös lehtien ja mainosten lajittelua.

Yleissitovan sopimuksen mukaan mainos- ja ilmaislehtien jakajille maksetaan kahdesta ensimmäisestä tuotteesta 5,31 senttiä (kerrostalot) tai 5,53 senttiä (omakoti- ja rivitalot) kultakin taloudelta ja jakelukerralta. Lisäksi sopimuksessa on muita korvauksia.

Esimerkkejä mainosten ja ilmaislehtien jakajien ansiotasosta, kun palkka maksetaan SME ry:n sopimuksen mukaan

Esimerkki 1:

340 jaettavaa taloutta
4 mainosta/talous

Lajittelutyö (3 tuntia): Lähetysten nouto rappukäytävän edestä, käsittely, lajittelu ja lastaus sekä siirtyminen jakelureitille.

Jakelutyö (2 tuntia): Kerrostaloalueella, hissittömiä ja hissillisiä rappuja.

Työaika yhteensä 5 tuntia, palkka 17,02 euroa (brutto). Tuntipalkka 3,40 euroa.

Esimerkki 2:

260 taloutta
3 mainosta/talous

Lajittelutyö (3 tuntia): Lähetysten nouto talon edestä, käsittely, lajittelu ja lastaus sekä siirtyminen jakelureitille.

Jakelutyö (2,5 tuntia): Haja-asutusalueella omalla autolla. Jakelutyöhön käytetty aika yhteensä 2,5 tuntia.

Työaika yhteensä 5,5 tuntia, palkka 21 euroa (brutto). Tuntipalkka 3,80 euroa.

Lähde: PAU